torstai 26. toukokuuta 2011

lauantai 21. toukokuuta 2011

Pilvilinnan kissa







 

perjantai 13. toukokuuta 2011

Nyt on sitten jokaisen värisestä leppis-kankaasta ommeltu
jotain. Kangasta vielä jäikin, joten muutakin on suunnitteilla.
On jäänyt noita muita ompeluksia bloggaamatta, kun hyvä että
viimeiset langanpätkät on ehtinyt katkoa, niin se on puettu päälle
ja mennä viiletetään pitkin maita ja mantuja. Enkähän minä
kameran kanssa perässä pysy :)






Podeja olen ommellut, mutta kietaisupodyn tekeminen oli
aivan ensimmäinen kerta. Kietaisupaidan kaava löytyi jostain
vanhemmasta Ottobre lehdestä ja sitä muokkasin kapeammaksi
ja lisäsin haaraosan.

Kanttasin trikoolla, että tuli mahdollisimman ohut. Kertokaas
viisaammat mites nuo nepparit tulisi laittaa tuolle ohuelle trikoolle,
kun en halunnut mitään näkyvää vahviketta ommella. Laitoin nyt
nurjalle pelkän tukikankaan. Kestääköhän?

Hihoihin tuli käännettävät resorit ja kahdet nepparit haaraan, että
olisi pitempi käyttöikä. Pinkin podyn haara on siis pienemmällä ja
turkoosi on suuremmalla. Turkoosin haaraan ei riittänyt enää toisia
neppareita. Ne laitan myöhemmin.


























Tunikaan kehittelin kaavan itse. Laitoin pikkuruiset hihat ja
kanttasin kiiltävällä joustokanttinauhalla. Tunikaa on tarkoitus
pitää valkoisten legginsien kanssa. Kaulukseen ei pitänyt
tulla ryppyjä, mutta kyllä ne siihen passaa :) Koko 122cm.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Tummempiin ja syksyisempiin väreihin lensi Harakka.
Tai ainakin noissa kahdessa ensimmäisessä se siltä näyttää,kun
on musta, mutta noista seuraavista en tiedä. Tähän oli jo tulossa monimutkaisempi kuosi, mutta mä vaan jotenkin pidän näistä yksinkertaisemmista.




sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Hiiri asustelee Herkkumaassa, nam!




















perjantai 6. toukokuuta 2011

Ne saapuivat!


Leppis-kankaat Ikasyriltä tipahtivat eilen postiluukusta.
Ensimmäinen suunnittelemani kangas, joka on päätynyt
hypisteltäväkseni. Oikein kivan tuntuista trikoota, venyvää ja
palautuvaa, printtijälki todella hyvää ja ihanan kesäiset värit.

Aikoin kyllä heti ommella näistä jotain, mutta en heti raskinutkaan
alkaa saksimaan :)