keskiviikko 31. elokuuta 2011


Vaihteeksi kuosisuunnitelmien pariin. Syntyi Valasperhe.



maanantai 29. elokuuta 2011

Jos lapsella voi olla "minä ite" -kausi, niin kai se voi olla äitilläki. Minulla nimittäin on.
Aina pitää itse saada piirtää kaavat. Tällaista helmaa yritin jo kerran tehdä tunikaan, 
mutta ei onnistunut. Nyt se onnistui!



Mekko on kokoa 62/68cm. Ihana lime kuviotrikoo on Löytö-Palasta Oulusta. Samasta
paikasta on myös pinkki trikoo, jolla vuoritin helman vyötärölle saakka ja kanttasin 
kauluksen ja hihansuut. Tuollaista halkiota olen ajatellut kokeilla ja tähän sen tein, 
kun sopiva nappikin löytyi nappirasiasta. Halkio olisi saanut olla pitempi, mutta
muutoin olen kyllä tyytyväinen. Helmassa on reilut kaksinkertaisesti kangasta 
leveydeltään yläosaan verrattuna.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Innostuin pitkästä aikaa aplikoimaan ja syntyi 110cm
Hai -paita. Idean varastin lastenkirjasta nimeltä
Haihullu Mikke. Hai tosin muokkautui hieman 
omannäköisemmäksi. Hain ylähampaat ovat irtonaiset ja
trikoota, muut aplikointiin käytetyt kankaat ovat velouria ja
itse paita turkoosia joustofroteeta Metsolasta. Kaava on oma,
jota muokkasin jälleen kerran. Tällä kertaa kavensin ja nyt
se alkaisi olla aika hyvä. Bloggeri haluaa välttämättä
laittaa näin ison rivivälin tälle tekstille, enkä nyt hoksaa mistä 
voisin sitä muuttaa.



 

perjantai 12. elokuuta 2011

Heppa ja kirahvi





lauantai 6. elokuuta 2011

Makuupussin päällystämisestä jääneestä apilajoustiksesta sai vielä
toppitunikan/mekon, koossa 122cm ja peruspaidan koossa 62cm.
Tunikan kanttaukset ja olkaimet ovat resoria ja paidan pääntien
kanttasin samaisella apilakankaalla. Paita valmistui aijemmin
ja oli sellainen pikaompelu, nappejakaan en olkapäälle laittanut.
Kaulus venyy juuri sen verran, että saa puettua päälle. Tunikasta
tykkään, helppo malli tehdä ilman kaavoja. Yli jääneistä palasista
ompelin vielä kaksi pikkuruista pipoa. Metrin palanen tuli tuhottua
melko tehokkaasti :)




keskiviikko 3. elokuuta 2011

Lentokone



maanantai 1. elokuuta 2011

Metsolan On the Road joustofroteesta syntyi kolme paitaa,
jotka meinasivat jäädä bloggaamatta, kun menivät suoraan
käyttöön. Kaava oma, joka on matkan varrella muokkautunut
moneen kertaan. Ei haittais vaikka olis vieläkin kapoisempi.

















Mustapohjaisesta 122cm



















Vihreäpohjaisesta 110cm ja 92cm. Tässä ihmetellään sieniä.

Varo siinä on papanoita!